Vertaisarvioinnin määritelmä:
Tieteellisten julkaisujen vertaisarvioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa lehti, konferenssi, kirjakustantaja tai verkkoalusta pyytää tieteenalan asiantuntijoita suorittamaan arvion julkaistavaksi tarjottujen käsikirjoitusten tieteellisestä pätevyydestä. Julkaisutiedonkeruussa edellytetään, että vertaisarviointi täyttää seuraavat kriteerit:
Julkaisun arvioijat ovat olleet riippumattomia suhteessa arvioitavaan käsikirjoitukseen. Riippumattomalla arvioijalla tarkoitetaan ansioituneita tutkijoita tai muita asiantuntijoita, jotka eivät ole julkaisusarjan (lehti tai kirjasarja) tai julkaisun (kokoomateos, lehden erikoisnumero, konferenssijulkaisu) toimittajia.
Prosessissa on arvioitu vähintään tutkimuksen toteutuksen, raportoinnin ja johtopäätösten luotettavuutta ja tarkkuutta tieteenalalle ominaisella tavalla.
Arvioitavana on ollut koko julkaistavaksi tarjottu käsikirjoitus, ei pelkästään abstrakti tai ote.
Kirjoittaja on saanut vertaisarvioinnista kirjallisen referee-lausunnon (alkuperäinen lausunto tai toimituskunnan/päätoimittajan tiivistelmä).
Vertaisarviointi tulee voida epäselvissä tapauksissa todistaa kirjallisen lausunnon perusteella. Jos kotimainen tiedekustantaja käyttää Tieteellisen seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnusta (http://www.tsv.fi/tunnus), ainoastaan tunnuksella merkityt artikkelit ja erillisteokset voidaan ilmoittaa vertaisarvioiduiksi.
Riippumattomien asiantuntijoiden suorittamaa vertaisarviointia (peer review) ei pidä sekoittaa toimitukselliseen arviointiin (editorial review), jossa arvioidaan tekstin sopivuutta mm. kokoomateoksen muuhun sisältöön. Toisen samaan kirjaan kirjoittaneen tekemää arviota voidaan pitää riippumattomana arviointina ainoastaan mikäli kyseessä on molempiin suuntiin anonyymi, ns. kakssoissokko -arviointi (double-blind). Muissa tapauksissa myös avoimella identiteetillä suoritettu arviointi katsotaan riittäväksi. Myös julkaisu jonka kohderyhmä on ammatillinen tai julkinen sektori (päätöksenteko) voi olla vertaisarvioitu.
Myös vertaisarvioiduilta kokoomateosartikkeleilta (A3) edellytetään, että arvioitsija on ulkopuolinen ja kirjoittajasta riippumaton (ei kirjan toimittaja eikä toimituskunta). Lisäksi myös tieteellisiltä erillisteoksilta (C1) ja tieteellisiltä toimitustöiltä (C2) edellytetään vertaisarviointia.
Artikkelin julkaisseella lehdellä/sarjalla on ISSN-tunnus ja kokoomateoksella on ISBN-tunnus.
Jos artikkeli on kirjan tai lehden johdanto tai esipuhe, tekijällä tulee olla siinä tutkimuksellinen panos.
Täyttävät vertaisarvioinnin määritelmän.
Kirjalla on ISBN-numero.
Vertaisarvioimaton monografia (tekijä[t] ovat kirjoittaneet koko kirjan) kirjataan ammatillisiin julkaisuihin.
Vertaisarvioimaton toimitettu teos kirjataan ammatillisiin tai yleistajuisiin kirjoituksiin
Tieteelliset konferenssiartikkelit ovat tyypillisiä lähinnä tietojenkäsittelytieteessä ja teknillisissä tieteissä.
Useimmilla muilla aloilla konferenssijulkaisu on välivaihe ennen julkaisemista muussa julkaisukanavassa.
Konferenssijulkaisun julkisuus määritetään samoin kuin muidenkin julkaisujen, eli julkaisun täytyy olla julkisesti saatavilla.
Konferenssijulkaisuissa julkaistaan eri laajuisia julkaisuja.
Vertaisarviointi konferenssijulkaisuissa tarkoittaa vertaisarviointia, joka on suoritettu koko käsikirjoituksen, ei vain tiivistelmän perusteella.